Kuukausi: helmikuu 2021

Oikeudenkäyntikulujen vähentäminen verotuksessa

Yleistä Yksityishenkilöllä on tuloverotuksessaan mahdollista vähentää veronalaisten tulojen hankkimiseksi tai säilyttämiseksi aiheutuneet menot. Sama periaate koskee sekä veronalaista pääoma- että ansiotuloa. Syntyneistä oikeudenkäyntikuluista osa ovat tällaisia vähennyskelpoisia tulonhankkimismenoja, kun taas osaa pidetään vähennyskelvottomina elantomenoina. Mikäli oikeutta on käyty tulon hankkimiseksi tai säilyttämiseksi, saa menot vähentää verotuksessa. Oikeudenkäyntikuluja ovat esimerkiksi asian ajamisesta tuomioistuimessa sekä asiamiehen palkkiosta …

Oikeudenkäyntikulujen vähentäminen verotuksessa Lue lisää »

Konkurssiuhkaisen maksukehotuksen paluu

Aiemmin marraskuussa 2020 juristimme Herman Saari kirjoitti blogiimme ajankohtaisen katsauksen koronan aiheuttamista väliaikaisista muutoksista konkurssilainsäädäntöömme. Blogissa kerrottiin, että velkojien käyttämä konkurssiuhkainen maksuvaatimus oli kielletty ensin 1.11.2020 saakka, jonka jälkeen muutoksen väliaikaisuutta pidennettiin kuitenkin 31.1.2021 saakka. Saari pohdiskeli, voitaisiinko aikamäärettä pidentää vielä entisestään ja mitkä tämän mahdolliset seuraukset yrittäjille olisivat. Tammikuun viimeinen päivä tuli ja meni, …

Konkurssiuhkaisen maksukehotuksen paluu Lue lisää »

Vieritä ylös