Blogi

Konkurssilain karhunpalvelus yrittäjille

Vihdoin ja viimein julkiseen keskusteluun on tullut konkurssilain väliaikainen muutos, jolla velkojien oikeutta hakea yritys konkurssiin on rajoitettu. Ensin rajoituksen piti olla voimassa 1.11.2020 saakka, mutta sitä jatkettiin 31.1.2021 saakka. Julkinen keskustelu keskittyi siihen, että konkurssien määrä on huomattavasti pienempi kuin ennen koronaa. Ajateltiin, että pää pensaassa on hyvä olla. Meillähän menee hyvin. No ei

Lue lisää »

Työntekijän alisuoriutuminen työssä

Yleistä Työntekijän yleisenä velvollisuutena on työn tekeminen huolellisesti noudattaen niitä määräyksiä, joita työnantaja antaa toimivaltansa mukaisesti työn suorittamisesta. Työntekijä voidaan lain mukaan irtisanoa, kun tämä vakavalla tavalla rikkoo tai laiminlyö työsopimuksesta tai laista johtuvia, työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavia velvoitteitaan. Tällaista työsopimuksen vastaiseksi katsottavaa menettelyä, jolla työntekijä laiminlyö työvelvoitteitaan esimerkiksi tehtävän täyttämättä jättämisenä, puutteellisena työsuorituksena, ilmeisenä huolimattomuutena

Lue lisää »

Työntekijän lomautus taloudellisella ja tuotannollisella perusteella

Yleistä Lomauttaminen on työnantajan päätökseen tai työnantajan aloitteesta tehtävään sopimukseen perustuvaa työnteon ja palkanmaksun väliaikaista keskeyttämistä, jonka perustana ovat taloudelliset tai tuotannolliset syyt. Työsuhde pysyy muutoin voimassa lomautuksen ajan ja jatkuu sen jälkeen normaalisti. Lomauttamisesta sovitaan työsuhteen kestäessä tilannekohtaisesti, eikä henkilö voi olla lomautettuna omasta pyynnöstään. Työntekijä saa lomautuksen ajaksi ottaa vastaan muuta työtä tietyin

Lue lisää »

Verkossa tapahtuva häirintä

Yleistä Verkossa tapahtuvaa häirintää on alettu tutkia yhä laajemmin. Ensimmäistä kertaa verkossa tapahtuvaa seksuaalista häirintää ja muuta häirintää tutkittiin vuonna 2018 Kansallisessa rikosuhritutkimuksessa. Turun Sanomat uutisoi tässä kuussa, että Plan Suomen teettämän tutkimuksen mukaan yli 40 prosenttia kyselyyn vastanneesta yli tuhannesta suomalaisesta tytöstä kertoi kokeneensa häirintää verkossa. Seksuaalissävytteinen häirintä kohdistuu erityisesti tyttöihin ja jopa 8-vuotiaat

Lue lisää »

Miten tunnistaa identiteettivarkaus ja välttää uhriksi joutuminen?

Yleistä Koronakriisi on ulottanut vaikutuksensa myös identiteettivarkauksien syntytapoihin ja niiden yleistymiseen. Vuonna 2019 muutama tuhat suomalaista ilmoitti tulleensa identiteettivarkauden uhriksi ja huomattavasti useampi joutui huijausyrityksen kohteeksi. Suuri osa ei kuitenkaan ilmoita tapahtuneesta poliisille, joten todellisuudessa henkilöllisyysvarkauksia tapahtuu tilastoja enemmän. Rikolliset ovat käyttäneet hyväkseen muuttunutta maailmantilannetta ja identiteettivarkauksien määrä on kasvanut alkuvuodesta lähtien myös Suomessa. Netti

Lue lisää »

Työntekijän työaikaan liittyvien palkkasaatavien vanhentuminen

Yleistä Korkein oikeus antoi vuonna 2018 työoikeudellisesti merkittävän ja aikaisemmasta oikeuskäytännöstä poikkeavan ratkaisun KKO 2018:10, joka koskee työaikaan liittyvien palkkasaatavien vanhentumista. Tapauksessa on tarkasteltu sitä, onko työntekijöiden palkkasaatavien vanhentumista arvioitaessa sovellettava työaikalain kahden vuoden vai työsopimuslain viiden vuoden vanhentumisaikaa. Korkein oikeus on tällöin katsonut, että työaikalain mukaista kahden vuoden vanhentumisaikaa sovelletaan työaikalain työaikaa koskevaan sääntelyyn.

Lue lisää »

Miksi laatia työsopimus kirjallisena?

Yleistä Työsopimus on työnantajaa ja työntekijää sitova vapaamuotoinen sopimus, jolla sitoudutaan tekemään sopimuksen mukaista työtä työnantajalle sopimuksessa määrättyä palkkaa ja muita etuja vastaan. Työsopimuksella sovittavia asioita rajoittavat kuitenkin muun muassa työsopimuslain, työaikalain ja vuosilomalain säännökset, jotka työnantajan tulee ottaa huomioon. Työsopimus voidaan tehdä suullisesti, kirjallisesti tai sähköisesti. Kirjallinen työsopimus on sekä työntekijän että työnantajan etu,

Lue lisää »

Milloin työntekijä voi syyllistyä kilpailukiellon rikkomiseen työsuhteessa?

Yleistä Työntekijöihin kohdistuvat kilpailevaa toimintaa koskevat kiellot ja erilaiset kilpailukieltosopimukset ovat nykyajan työelämässä yleisiä ja keskeisessä asemassa. Työntekijällä on erityinen laissa lausuttu velvollisuus välttää oman työnantajan kanssa kilpailevaa toimintaa, mutta samanaikaisesti työntekijöitä kannustetaan kehittämään itseään työelämässä ja ryhtymään myös yrittäjiksi. Siirtymiset työtehtävästä toiseen ovat lisääntyneet ja harva työskentelee saman työnantajan alaisuudessa ja samassa työtehtävässä koko

Lue lisää »

Mustaa valkoisella – miksi sopimus kannattaa laatia kirjallisena?

Yleistä Sopimusoikeuteen kuuluu joukko erilaisia periaatteita, joista osa ilmenee suoraan lainsäädännöstä, mutta myös oikeuskäytännön merkitys on suuri. Lähtökohtina ovat yksilön vapaus tehdä sopimuksia, sopimusten muotovapaus sekä pacta sunt servanda, sopimusten sitovuus. On tilanteita, jolloin ei tule ajatelleeksi, että muotovapauden mukaisesti suullinenkin sopimus katsotaan lähtökohtaisesti yhtä sitovaksi kuin kirjallinen, mutta myös liuta tilanteita, jolloin kirjallista sopimusta

Lue lisää »

Vahingonkorvausvastuu koirien aiheuttamissa vahingoissa

”Talo ei ole koti ilman koiraa”, kuuluu sanonta. Koira vaikuttaa tutkitustikin omistajansa elämään lukuisilla eri positiivisilla tavoilla. Näiden lisäksi koiran tulo perheeseen saattaa aiheuttaa myös harmitusta, useimmiten omistajalle itselleen, mutta toisinaan myös perheen ulkopuolisille eri vahinkojen muodossa. Useimmat vahingoista ovat vähäisiä, mutta omistaja saattaa myös joutua vahingonkorvausvastuuseen, joka on arvoltaan useita tuhansia euroja. Omistajan omaa

Lue lisää »

Onhan sinulla tai yritykselläsi voimassa oleva oikeusturvavakuutus?

Yleistä Kotivakuutuksen osana oleva oikeusturvavakuutus jää melko usein vakuutuksenottajalle vieraaksi ja etäiseksi vakuutuksia ostettaessa. Yksityishenkilö ottaa kotivakuutuksen usein ensisijaisesti asunnon irtaimiston turvaamiseksi ja yritykset ottavat vastuuvakuutuksen yritystoimintaansa varten. Oikeusturvavakuutus on kuitenkin yksityishenkilöillä usein automaattinen osa kotivakuutuksen irtaimistoturvaa ja tarve sen käyttöön voi ilmetä yllättäen. Oikeusjuttujen määrä ja lakipalvelujen käyttö on myös yleisesti ottaen lisääntynyt. Oikeusturvavakuutuksesta

Lue lisää »

Työkyvyttömyys työsuhteen päättämisperusteena

Irtisanominen edellyttää aina asiallista ja painavaa perustetta. Työsopimuslain irtisanomista koskevan sääntelyn mukaisesti tällaisena ei lähtökohtaisesti pidetäkään esimerkiksi työntekijän sairautta, vammaa tai tapaturmaa. Kuitenkin, mikäli edellä mainittujen seurauksena työntekijän työkyky on olennaisesti ja pitkäkestoisesti vähentynyt, voi käsillä olla tilanne, jossa työntekijän työsuhde joudutaan työkyvyttömyyden perusteella päättämään. Työkyvyttömyydestä varmistuminen Mikäli työnantaja epäilee, että työntekijän työkyky on vähentynyt,

Lue lisää »

Osakaslainan sudenkuopat yrittäjälle

Omistajayrittäjä voi nostaa yhtiön varoja käyttöönsä osakaslainan muodossa. Kyse on tuloverolain sallimasta ja toimivasta verosuunnittelusta, kunhan yrittäjä pystyy maksamaan lainan yritykseensä takaisin ennen tilikauden päättymistä. Tällä tavalla yrittäjä saa käyttöönsä varoja väliaikaisesti, vaikkei osingonjako olisi mahdollista ja välttää näin myös palkan sivukulut. Osakeyhtiölaki tuo osakaslainan antamiseen kuitenkin lisäedellytyksiä, joiden on täytyttäväuhalla, että osakaslaina katsotaan laittomaksi

Lue lisää »

Rikoksesta epäiltynä?

Olit edellisenä iltana juhlimassa. Aamuyöllä nakkikioskin jonossa syntyi tappelu, jossa olit tahtomattasi osallisena. Aamulla poliisi soittaa ja pyytää kuulusteluihin. Ehkä olet yrittäjä, jonka yritykseen tehdään verotarkastus. Verotarkastuksen vuoksi verottaja tekee löydöksistään tutkintapyynnön poliisille. Poliisi soittaa ja pyytää kuulusteluihin. Tai, ehkä sukulaisesi tekevät tutkintapyynnön edesmenneen mummosi varojen kavaltamisesta. Taas poliisi soittaa ja pyytää kuulusteluun. Tilanne on

Lue lisää »

Turhaan tehty talousrikos?

Suuri osa yritystoiminnan vaikeuksien vuoksi talousrikoksesta tuomituista olisi voinut välttää koko oikeusprosessin. Talousrikoksiin syyllistytään usein siis turhaan ja tarpeettomasti. Mitä tämä tarkoittaa? Ongelma ns. tarpeettomista talousrikoksista korostuu etenkin pienissä perheyrityksissä. Usein yrityksen toiminnan mahdollistaneiden lainojen vakuutena on merkittävä osa omistajien omaa omaisuutta, kuten esimerkiksi oma koti. Panoksena ei siis ole ainoastaan yrityksen tulevaisuus, koska yrityksen

Lue lisää »

Lakimiehen vastaamisvelvollisuus

Asiakkaan asia on hänelle aina tärkeä, ja hän on oikeutetusti kiinnostunut asiansa etenemisestä ja sen vaiheista muutoinkin. Asianajajaliiton julkaiseman valvontakertomuksen perusteella kuitenkin suuri osa asianajajan asiakkaan tekemistä kanteluista koskee tilanteita, joissa asiakkaan mukaan hänen yhteydenottoihinsa ei ole vastattu eikä asiakkaalla ole ollut riittävästi tietoa siitä, missä vaiheessa hänen asiansa käsittely on. Me Legimiassa haluamme huolehtia

Lue lisää »

Toimitilan vuokrasopimus

Yrityksen toimitilatarpeet saattavat muuttua esimerkiksi yrityksen kasvaessa, tai kun toimitiloissa ilmenee yllättävä vesi- tai muu vahinko. Tällaisten tilanteiden varalta on hyvä varautua jo ennakkoon. Toimitilan vuokrasopimusta tehdessä onkin oltava tarkkana siitä, mihin sitoutuu. Tärkeää on esimerkiksi huomata, että yritysten välisissä vuokrasopimuksissa ei sovelleta kuluttajansuojalakia vaan lakia liikehuoneiston vuokrauksesta. Tilojen vuokrasopimus on tärkeimpiä yrityksen tekemistä sopimuksista,

Lue lisää »

Yrityksen sopimusten huolellisella tekemisellä ehkäistään tulevaisuuden ongelmatilanteita tehokkaasti

Yritysten toiminta on täynnä yllätyksiä. Toimintaympäristössä voi tapahtua äkillisiä ja isojakin muutoksia, jolloin myös yritykselle alunperin asetettuja tavoitteita saatetaan joutua muuttamaan. Myös vahinkoja ja onnettomuuksia voi tapahtua ja odotuksen mukainen toiminta siten keskeytyä. Varautumalla erilaisiin tilanteisiin ja muutoksiin voidaan kuitenkin vaikuttaa riskeihin, ja siten välttää harmeja ja niiden syntymistä. Yrityksen sopimukset ovat oleellisessa asemassa siinä,

Lue lisää »

Lakimies henkisenä tukena rikosprosessissa

Lakimies henkisenä tukena rikosprosessissa Rikoksen uhriksi joutuminen on usein uusi, yllättävä ja pelottavakin kokemus, joka koskettaa paitsi itse uhria, myös tämän läheisiä. Jokainen rikos ja sen uhriksi joutunut on yksilöllinen, joten myös tuen tarve ilmenee tilanteesta riippuen eri tavoin. Joka tapauksessa rikoksen aiheuttama pelko, viha, ahdistus ja muut psyykkiset reaktiot ovat luonnollisia ja yhtä tärkeitä

Lue lisää »

Oletko ostamassa taloa tai jotain muuta kiinteistöä?

Oletko ostamassa taloa tai jotain muuta kiinteistöä? Kiinteistön hankkiminen on suuri taloudellinen sijoitus, jonka kohteeseen tulee tutustua huolellisesti. Kiinteistön kauppaa koskevat asiakirjat tulee laatia täsmällisesti, määrämuotoja noudattaen. Yleiset sudenkuopat on hyvä tiedostaa etukäteen, ettei muodostu ikäviä yllätyksiä. Miten kiinteistön kauppakirja tulee laatia? Kiinteistön kauppa tulee tehdä määrämuodossa ollakseen pätevä. Pätevä kiinteistön kauppakirja on kirjallinen, kaupanvahvistajan

Lue lisää »

Nollatuntisopimusten sääntely muuttui

Nollatuntisopimusten sääntely muuttui Nollatuntisopimukset ovat aiheuttaneet paljon keskustelua viime vuosina – sekä puolesta että vastaan. Keskustelun seurauksena kesäkuun alussa on tullut voimaan lainmuutos koskien nollatuntisopimuksia. Juuri voimaan tulleella lainmuutoksella on tarkoitus parantaa muun muassa nollatuntisopimuksien nojalla työskentelevien asemaa. Lainmuutoksella on säädetty vaihtelevan työajan sopimuksista, jollainen myös nollatuntisopimus on. Nollatuntisopimuksella tarkoitetaan nimensä mukaisesti, että työntekijän työajan vähimmäismääräksi

Lue lisää »

Suullinen työsopimus: saako sellaisen tehdä ja kannattaako?

Suullinen työsopimus: saako sellaisen tehdä ja kannattaako? Yleensä työsopimukset laaditaan kirjallisessa muodossa, mutta siitä huolimatta työsopimus voidaan tehdä monella muullakin tavalla. Työsopimus onkin vapaamuotoinen sopimus. Se on siis mahdollista solmia missä muodossa tahansa. Työsopimus voidaan tehdä suullisesti, kirjallisesti, sähköisesti tai vaikkapa hiljaisesti. Muotovapaudesta huolimatta työsopimus kannattaa aina tehdä kirjallisessa muodossa. Muotovapauden ohella työsopimus on lähtökohtaisesti

Lue lisää »

Millainen on hyvä lakimies?

Millainen on hyvä lakimies? Hyvä lakimies on ongelmanratkaisun ammattilainen, joka osaa arvioida nopeasti, miten tilanne pitäisi päämiehen edunmukaisesti ratkaista. Kokenut juristi ’näkee metsän puilta’ eikä takerru sivuseikkoihin. Koska juristit ovat oikeudellisia asiantuntijoita, on luonnollista, että hyvä lakimies osaa asiakkaan ongelmaan liittyvän juridiikan. Oikeudellinen osaaminen varmistaa sen, että asiakkaan kannalta merkitykselliset seikat tulevat asiassa huomioiduksi. Näin

Lue lisää »

Miksi kannattaa laatia testamentti?

Miksi kannattaa laatia testamentti? Vastaus kysymykseen, miksi testamentti kannattaa laatia, on yksinkertainen. Laatimalla testamentin voi varmistua, että kuollessa oma tahto toteutuu mahdollisimman hyvin. Jokaisella ihmisellä on omanlaisensa olosuhteet ja tahto kuoleman varalle, minkä takia syyt laatia testamentti ovat lopulta yksilöllisiä ja hyvin moninaisia. Tiettyjä tyypillisiä syitä testamentin laatimiseksi on kuitenkin mahdollista erottaa. Mikäli henkilö ei

Lue lisää »

Mikä on edunvalvontavaltuutus ja miksi sellainen kannattaa laatia?

Mikä on edunvalvontavaltuutus ja miksi sellainen kannattaa laatia? Elämässä tulee eteen tilanteita, joissa ei omista asioistaan enää kykene huolehtimaan, esimerkiksi sairauden, heikentyneen terveydentilan tai ikääntymisen myötä. Edunvalvontavaltuutus on hyvä tapa varautua tällaiseen elämäntilanteeseen. Edunvalvontavaltuutuksella tarkoitetaan asiakirjaa, jolla etukäteen nimetään valtuutettu henkilö, joka hoitaa tulevaisuudessa valtuuttajan omia asioita, jos valtuuttaja ei itse niitä enää pysty hoitamaan.

Lue lisää »

Korvattava vahinko vai ei? -Säännöt ja poikkeusten poikkeukset

Korvattava vahinko vai ei? -Säännöt ja poikkeusten poikkeukset Korkein oikeus on antanut ratkaisun (KKO 2017:74), jossa se arvioi, tulisiko sopimuskumppanin muulle omaisuudelle kuin myydylle omaisuudelle aiheutunut vahinko korvata. Tapauksessa maanviljelijä oli ostanut polttoainetta maatilansa työkoneisiin. Polttoaineena käytettävä polttoöljy oli epäpuhdasta, joka aiheutti maanviljelijän työkoneiden moottoreiden vioittumisen. Maanviljelijä vaati polttoaineen myyjältä korvausta rikkoontuneiden työkoneiden korjaamisesta, sekä

Lue lisää »

Miten on toimittava potilasvahingon sattuessa?

Miten on toimittava potilasvahingon sattuessa? Tavallinen vahingonkorvausasia ratkaistaan normaalitilanteessa käräjäoikeudessa nostettavalla kanteella, jos kiistan osapuolet eivät pääse asiassa neuvottelemalla sopuun. Sen sijaan potilasvahinkoja varten on Suomessa erillinen korvausjärjestelmä, joka perustuu terveyden- ja sairaanhoitoa harjoittavien velvollisuuteen ottaa vakuutus potilasvahinkojen varalta. Jos epäilet potilasvahinkoa, ensimmäisenä vaiheena kannattaa ottaa yhteyttä hoidon suorittaneeseen tahoon tai organisaatioon. Usein mahdolliset konfliktitilanteet

Lue lisää »

Yleisten sopimusehtojen liittäminen sopimuksen osaksi ja muita yleisten sopimusehtojen erityiskysymyksiä

Yleisten sopimusehtojen liittäminen sopimuksen osaksi ja muita yleisten sopimusehtojen erityiskysymyksiä Sopimukset voidaan kategorisesti jakaa yksilöllisesti laadittuihin ja yleisiin sopimusehtoihin eli vakioehtoihin. Yksilölliset ehdot on laadittu tiettyä yksittäistä sopimussuhdetta ajatellen, kun taas yleiset sopimusehdot on laadittu käytettäväksi useiden erillisten sopimussuhteiden osana. Esimerkiksi internetissä tapahtuva tavaroiden ja palveluiden kaupankäynnissä käytetään pääasiassa yleisiä sopimusehtoja, joihin jokainen meistä on

Lue lisää »

Irtisanominen syrjivällä perusteella ja oikeus hyvitykseen

Irtisanominen syrjivällä perusteella ja oikeus hyvitykseen Yhdenvertaisuus on Suomessa perustuslain turvaama perusoikeus. Laki suojaa yhdenvertaisuuden vastaiselta toiminnalta monella eri elämänalueella, myös työelämässä. Olemme kirjoittaneet blogissamme jo aiemmin työsopimuksen laittomasta irtisanomisesta. Pääsääntöisesti työnantaja saa irtisanoa toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen ainoastaan asiallisesta ja painavasta syystä. Tällaisena asiallisena syynä ei kuitenkaan voida pitää yhdenvertaisuuden vastaista syrjivää perustetta, vaan

Lue lisää »

Virhevastuusta asuntokaupassa

Virhevastuusta asuntokaupassa Asunnon ostaminen on monelle elämän suurin taloudellinen päätös, minkä takia asuntoa ostettaessa ja myytäessä on oltava tarkkana. Asunnon ostajan kannalta on tärkeää, että hän saa kaupassa odotetunkaltaisen asunnon. Myyjällä on asunnosta poikkeuksetta enemmän tietoa, minkä takia myyjän vastuu asunnon virheistäkin on korkea. Arvioitaessa myyjän virhevastuuta asuntokaupassa keskeisiä huomioitavia asioita ovat eteenkin sopimuksen sisältö,

Lue lisää »

Omaisuus avoliiton päättyessä

Omaisuus avoliiton päättyessä Vaikka avioliitto on yhteiskunnassamme tunnustettu parisuhteen merkki, on avioliitto myös taloudellinen päätös. Yleisesti tunnettua on, että lähtökohtaisesti avioliiton päättyessä aviopuolisot saavat kumpikin puolet parin omaisuudesta, ellei puolisoiden avio-oikeuteen ole esimerkiksi avioehtosopimuksella puututtu. Sen sijaan avopuolisot ovat täysin erilaisessa asemassa liiton päättyessä. Toisin kuin aviopuolisoille ei avopuolisoille synny suoraan avoliiton perusteella oikeutta toisen

Lue lisää »

Menettely työsuhteen päättyessä

Menettely työsuhteen päättyessä Työsuhde voi päättyä monella tapaa: määräajan päättymiseen, irtisanomiseen, purkamiseen tai eläköitymiseen. Työsuhteen päättyessä huomio kiinnittyy tavallisesti siihen, että työsuhteen päättymiseen on lain mukaiset perusteet.Työsuhteen päättämisperusteiden laillisuus on erittäin tärkeää, mutta unohtaa ei saa myöskään sitä, millaista menettelyä on noudatettava työsuhteen päättyessä. Työsuhteen päättämisestä on ilmoitettava toiselle osapuolelle henkilökohtaisesti. Postitse tai sähköisesti tehtävä

Lue lisää »

Työsopimuksen irtisanominen vai uudelleen sijoittaminen?

Työsopimuksen irtisanominen vai uudelleen sijoittaminen? Korkein oikeus on antanut ratkaisun (KKO 2017:27) työsopimuksen irtisanomisesta ja työntekijän mahdollisesta uudelleen sijoittamisesta. Tapauksessa työnantaja oli irtisanonut varoitusta antamatta yhtiön idän viennistä vastanneen vientipäällikön, kun markkina-alueen tärkeimmät jälleenmyyjät olivat ilmoittaneet, etteivät jatka yhteistyötä yhtiön kanssa vientipäällikön jatkaessa tehtävässään. Korkein oikeus päätyi ratkaisussaan siihen, että irtisanominen oli laiton. Oikeuden mukaan

Lue lisää »

Maksuton lakipalveluiden alkuneuvottelu

040 635 2299

Perheoikeus

Perintöoikeus

Asuntokauppa

Rakentaminen

Rikosoikeus

Vahingonkorvaus-
Ja kuluttaja-asiat

Sopimusasiat

Potilasvahingot

Rikosoikeus: Talousrikokset

Velkajärjestely