Identiteettivarkaus

Onko pankkitietojasi tai henkilötietojasi käytetty ilman lupaa? Tietotekniikan kehittyessä erilaiset verkossa tapahtuvat erehdyttämiset ja huijaukset ovat lisääntyneet huolestuttavan nopeasti.

Tiesitkö, että identiteettivarkaus on rikos?

Rikoslain 38 luvun 9 a §:n mukaan identiteettivarkaudesta on tuomittava se, joka erehdyttääkseen kolmatta osapuolta oikeudettomasti käyttää toisen henkilötietoja, tunnistamistietoja tai muuta vastaavaa yksilöivää tietoa ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa tai vähäistä suurempaa haittaa sille, jota tieto koskee.

Identiteettivarkaudesta on säädetty rangaistukseksi sakkoa.

Omaisuus avoliiton päättyessä

Omaisuus avoliiton päättyessä Vaikka avioliitto on yhteiskunnassamme tunnustettu parisuhteen merkki, on avioliitto myös taloudellinen päätös. Yleisesti tunnettua on, että lähtökohtaisesti avioliiton päättyessä aviopuolisot saavat kumpikin

Lue lisää »

Vaihtelevaa työaikaa koskeva sääntely uudistui

Työnantajaa koskee uusi työajan täyttymistä koskeva tarkasteluvelvollisuus sekä velvollisuus tarjota ennakoitavampia ja avoimempia työehtoja työntekijälle Vaihtelevalla työajalla tarkoitetaan ns. nollatuntisopimusta, töihin kutsumista tarvittaessa tai työaikaa,

Lue lisää »

Konkurssiuhkaisen maksukehotuksen paluu

Aiemmin marraskuussa 2020 juristimme Herman Saari kirjoitti blogiimme ajankohtaisen katsauksen koronan aiheuttamista väliaikaisista muutoksista konkurssilainsäädäntöömme. Blogissa kerrottiin, että velkojien käyttämä konkurssiuhkainen maksuvaatimus oli kielletty ensin

Lue lisää »