Luvattoman ulkomaisen työvoiman käyttö

Luvattoman ulkomaisen työvoiman käyttö on rikoslain 47 luvun 6 a §:n mukaan rangaistava teko.

Luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä on tuomittava työnantaja tai tämän edustaja, joka ottaa palvelukseen tai pitää palveluksessa ulkomaalaisen, jolla ei ole työntekijän oleskelulupaa tai muuta työntekoon Suomessa oikeuttavaa lupaa.

Luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä tuomitaan myös urakan tai aliurakan antaja tai työn teettäjä taikka heidän edustajansa, joka laiminlyö varmistautua siitä, että sen ulkomaiselle yritykselle antamassa urakointi- tai aliurakointityössä taikka ulkomaisen yrityksen sen käyttöön asettamana vuokratyövoimana työskentelevillä ulkomaalaisilla työntekijöillä on työntekijän oleskelulupa tai muu työntekoon Suomessa oikeuttava lupa.

Luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä on säädetty rangaistukseksi sakkoa tai vankeutta enintään yksi vuosi.

Vaihtelevaa työaikaa koskeva sääntely uudistui

Työnantajaa koskee uusi työajan täyttymistä koskeva tarkasteluvelvollisuus sekä velvollisuus tarjota ennakoitavampia ja avoimempia työehtoja työntekijälle Vaihtelevalla työajalla tarkoitetaan ns. nollatuntisopimusta, töihin kutsumista tarvittaessa tai työaikaa,

Lue lisää »

Kokouksen estäminen

Tiesitkö, että kokouksen estäminen on rikoslaissa rangaistavaksi säädetty teko? Kokouksen estämisestä on tuomittava se, joka käyttämällä väkivaltaa tai sillä uhkaamalla oikeudettomasti estää yleisiä asioita varten

Lue lisää »