Mitä tehdä, jos kukaan kuolinpesän osakkaista ei tahdo ottaa vastuuta perukirjan laatimisesta?

Kolmen kuukauden kuluttua vainajan kuolemasta on toimitettava perunkirjoitus. Lähtökohtaisesti perunkirjoituksen toimittaminen on sen kuolinpesän osakkaan vastuulla, jonka hoidossa vainajan omaisuus on. Usein perunkirjoituksen järjestää leski tai joku vainajan lapsista. 

Perintökaaren mukainen toimitsija

Jos kukaan pesän osakkaista ei halua tai ole kykeneväinen toimittamaan perunkirjoitusta, käräjäoikeus voi ilmoituksen perusteella määrätä toimitsijan hoitamaan kuolinpesää. Käytännössä toimitsija tulee määrätyksi, jos vainajan perillistä ei ole tietoa tai kukaan tiedossa olevista perillisistä ei ole halukas tai kykenevä hoitamaan kuolinpesän asioita. 

Ilmoituksen käräjäoikeudelle toimitsijan määräämiseksi voi tehdä esimerkiksi vainajan ystävä tai avopuoliso. Ilmoittaminen voi olla myös poliisiviranomaisen vastuulla, mikäli poliisin apuun on turvauduttu tai tämä on muutoin tarpeellista. 

Toimitsijan tehtävät

Toimitsija voi ryhtyä kaikkiin toimiin, joihin osakkaat olisivat voineet ryhtyä kuolinpesän yhteishallinnossa. Toimitsijalla on oikeus esimerkiksi irtisanoa vuokrasopimukset, realisoida kuolinpesään kuuluvaa omaisuutta ja jos pesässä ei ole varoja, ilmoittaa velkojille pesän varattomuudesta.

Kuka voi olla perintökaaren mukainen toimitsija?

Toimitsijan määrääminen edellyttää, että tehtävään määrättävä henkilö antaa suostumuksensa. Yleensä toimitsijaksi on määrätty perhe- ja perintöoikeuteen erikoistunut juristi. Toimitsijalla on oikeus kuolinpesän varoista saada tehtävästään kohtuullinen palkkio sekä korvaus kuluistaan.

Liikennetuhotyö

Liikennetuhotyö on rikoslaissa rangaistavaksi säädetty teko. Liikennetuhotyöstä on tuomittava se, joka 1) tuhoaa kulkuneuvon tai kiinteän lautan, tai niiden välineistön taikka kulkuväylän, liikenteen ohjausmerkin tai

Lue lisää »

Yhdyskuntapalvelun edellytyksistä

Tekijä voidaan tuomita enintään kahdeksan kuukauden ehdottoman vankeusrangaistuksen sijasta yhdyskuntapalveluun. Edellytyksenä on lisäksi, ettei yhdyskuntapalvelulle ole estettä ehdottomien vankeusrangaistusten, valvontarangaistusten, aiempien yhdyskuntapalvelurangaistusten, rikollisen toiminnan jatkamisen

Lue lisää »