Hätävarjelu

Hätävarjelu on monille tututtu käsite. Oletko kuitenkaan pohtinut, mitä sillä tarkalleen ottaen tarkoitetaan?

Hätävarjelu on rikoslaissa säädetty vastuuvapausperuste.

Puolustusteko on hätävarjeluna sallittu, jos se on tarpeellinen aloitetun tai välittömästi uhkaavan oikeudettoman hyökkäyksen torjumiseksi, jollei teko ilmeisesti ylitä sitä, mitä on pidettävä kokonaisuutena arvioiden puolustettavana, kun otetaan huomioon hyökkäyksen laatu ja voimakkuus, puolustautujan ja hyökkääjän henkilö sekä muut olosuhteet.

Jos puolustuksessa on ylitetty hätävarjelun rajat, kyseessä on hätävarjelun liioittelu. Tällöin tekijä on rangaistusvastuusta vapaa, jos olosuhteet olivat sellaiset, ettei häneltä kohtuudella olisi voinut vaatia muunlaista suhtautumista, kun otetaan huomioon hyökkäyksen vaarallisuus ja yllätyksellisyys sekä tilanne muutenkin.

Hätävarjelua arvioitaessa voidaan ottaa huomioon esimerkiksi se, miten nopeasti tapahtumat ovat edenneet, ja onko puolustautumisesta aiheutunut toiselle vammoja. Puolustusteon tulee olla puolustettava, jotta sitä voitaisiin pitää hätävarjeluna. Puolustusteko ei saa olla ylimitoitettu suhteessa aloitettuun tai välittömästi uhkaavaan hyökkäykseen.

Mikäli olet joutunut puolustautumaan hyökkäystä vastaan, on suositeltavaa ottaa ajoissa yhteyttä rikoslakimieheen. Rikoslakimies voi tarvittaessa arvioida, onko kyse hätävarjelusta. Hän voi myös avustaa sinua rikosprosessin eri vaiheissa.

Mikä on kieltoerehdys?

Kieltoerehdyksestä säädetään rikoslaissa. Kieltoerehdys on vastuuvapausperuste. Tekijä on rangaistusvastuusta vapaa, jos hän erehtyy pitämään tekoaan sallittuna, ja jos erehtymistä on pidettävä ilmeisen anteeksiannettavana seuraavien seikkojen vuoksi:

Lue lisää »

Identiteettivarkaus

Onko pankkitietojasi tai henkilötietojasi käytetty ilman lupaa? Tietotekniikan kehittyessä erilaiset verkossa tapahtuvat erehdyttämiset ja huijaukset ovat lisääntyneet huolestuttavan nopeasti. Tiesitkö, että identiteettivarkaus on rikos? Rikoslain

Lue lisää »