Kesän lopussa päättyy myös kesätyöntekijän työsuhde. Vaikka määräaikainen työsuhde päättyy automaattisesti sovittuna päivänä, työnantajan velvollisuudet eivät pääty viimeiseen työvuoroon.
Työsuhteen päättyessä on useita asioita, jotka työnantajan on hoidettava kuntoon. Kokosimme yhteen tärkeimmät muistettavat asiat.
1. Huolehdi loppupalkan maksamisesta
Työsuhteen päättyessä työnantajan tulee maksaa työntekijälle loppupalkka. Loppupalkka on pääsäännön mukaan maksettava työsuhteen viimeisenä päivänä, jollei työsopimuksessa tai työehtosopimuksessa ole sovittu toisin. Maksuajankohta kannattaakin tarkistaa hyvissä ajoin.
Loppupalkka ei koostu pelkästään viimeisen palkkakauden peruspalkasta. Siihen kuuluvat myös kaikki muut työsuhteen perusteella työntekijälle kuuluvat saatavat, kuten mahdolliset lisät, ylityökorvaukset, työaikapankkiin kertyneet vapaat sekä matkakustannusten korvaukset.
Loppupalkkaan sisältyy myös lomakorvaus. Kesätyöntekijälle kertyy vuosilomaa samojen sääntöjen mukaan kuin muillekin työntekijöille. Koska kertynyttä vuosilomaa ei yleensä ehditä kesätyön aikana pitää, työntekijälle maksetaan kertyneistä lomapäivistä lomakorvaus. Sovellettavassa työehtosopimuksessa voi lisäksi olla tarkempia määräyksiä lomakorvauksen maksamisesta.
Loppupalkan maksamista ei kannata jättää viime tinkaan. Virheet tai viivästykset palkanmaksussa voivat johtaa erimielisyyksiin työsuhteen päättyessä ja aiheuttaa työnantajalle ylimääräisiä kustannuksia.
2. Anna palkkalaskelma
Työnantaja on velvollinen antamaan työntekijälle palkkalaskelman jokaisen palkanmaksun yhteydessä.
Palkkalaskelmasta tulee ilmetä muun muassa maksetun palkan määrä, sen määräytymisen perusteet, toimitettu ennakonpidätys, työntekijältä perityt lakisääteiset maksut sekä palkanmaksukausi. Selkeät palkkalaskelmat vähentävät myös jälkikäteen syntyviä epäselvyyksiä.
3. Muista työtodistus
Työntekijällä on oikeus saada pyynnöstään työtodistus työsuhteen päättyessä.
Työtodistus on annettava työntekijän pyynnöstä joko suppeilla tai laajennetuilla tiedoilla. Suppeaan työtodistukseen on merkittävä työsuhteen alkamis- ja päättymispäivä sekä työntekijän työtehtävät. Työtodistukseen ei saa ilman työntekijän pyyntöä merkitä työsuhteen päättymisen syytä tai arviota työntekijän työtaidosta ja käytöksestä. Ennen työtodistuksen laatimista työnantajan kannattaa varmistaa työntekijältä, mitä tietoja tämä haluaa todistukseen sisällytettävän.
Huolellinen päätös kesätyölle jättää työnantajasta hyvän vaikutelman
Kesätyö on monelle nuorelle ensimmäinen kosketus työelämään. Kun maaliin päästään tyylillä ja työsuhde päättyminen hoidetaan fiksusti, työnantajasta jää ammattimainen kuva. Tyytyväinen kesätyöntekijä suosittelee työnantajaa herkemmin muille, mikä helpottaa myös tulevia rekrytointeja.
Jos olet työnantajana epävarma työsuhteen päättämiseen liittyvistä velvollisuuksistasi, asia kannattaa selvittää hyvissä ajoin ennen kesätyösuhteen päättymistä. Jos tilanteessa on jo ehtinyt tapahtua virhe tai syntynyt erimielisyyttä, oikeudellista apua kannattaa hakea mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Nopea reagointi auttaa usein ratkaisemaan tilanteen sujuvasti ja ehkäisee riitojen tarpeetonta pitkittymistä. Meillä ensimmäinen yhteydenotto on aina maksuton.