Työsopimuksen irtisanominen vai uudelleen sijoittaminen?

Korkein oikeus on antanut ratkaisun (KKO 2017:27) työsopimuksen irtisanomisesta ja työntekijän mahdollisesta uudelleen sijoittamisesta. Tapauksessa työnantaja oli irtisanonut varoitusta antamatta yhtiön idän viennistä vastanneen vientipäällikön, kun markkina-alueen tärkeimmät jälleenmyyjät olivat ilmoittaneet, etteivät jatka yhteistyötä yhtiön kanssa vientipäällikön jatkaessa tehtävässään. Korkein oikeus päätyi ratkaisussaan siihen, että irtisanominen oli laiton. Oikeuden mukaan työnantaja ei onnistunut näyttämään, ettei irtisanominen olisi ollut vältettävissä sijoittamalla työntekijä muuhun työhön.

Ratkaisu osoittaa mielenkiintoisella tavalla, ettei työsuhteen päättämiskynnys ole ainoa seikka, joka vaikuttaa työsuhteen irtisanomisen tai purkamisen laillisuuteen. Työsuhteen päättämisellä on merkittävät seuraukset niin työnantajalle kuin työntekijälle. Siksi työsuhteen päättämistä on rajoitettu monin tavoin. Työnantajan on muun muassa selvitettävä, olisiko irtisanominen vältettävissä sijoittamalla työntekijä muuhun työhön. Jos irtisanomisen perusteena oleva rikkomus on kuitenkin riittävän vakava, uudelleen sijoittamista ei luonnollisesti vaadita.

Korkeimman oikeuden ratkaisu alleviivaa sitä, että työsuhteen päättäminen on poikkeuksellinen toimi. Työsuhdelainsäädäntö ei ole mustavalkoista sen suhteen, että irtisanomiskynnyksen täyttyessä irtisanominen olisi ainoa ja oikea vaihtoehto.

Blogi

Piilevä virhe kiinteistön kaupassa

Kiinteistökaupan jälkeen ilmenevät piilevät virheet ovat hyvin yleisiä riidan kohteita kiinteistöjen kaupassa. Piilevä virhe käytännössä tarkoittaa sellaista kiinteistön virhettä, josta ostaja, eikä käytännössä myöskään

Lue lisää »

Älä unohda maksaa vakuutusmaksuja

Joskus riidat päätyvät oikeuteen asti. Oikeudenkäynti aiheuttaa aina kuluja, kuten tuomioistuimen määräämät oikeudenkäyntimaksut ja avustajan palkkion. Kulujen korvaamisesta ei tarvitse kokonaan huolehtia itse, mikäli

Lue lisää »

Miten toimeksiantosuhde eroaa työsuhteesta?

Työ- ja toimeksiantosuhteen ero on teoriassa selvä, mutta käytännössä aiheuttaa paljon hämmennystä. Tietyissä tilanteissa työsuhde voi olla naamioituna toimeksiantosuhteeksi eli alkuun toimeksiantosuhteelta vaikuttava järjestely

Lue lisää »

Konkurssien määrä edelleen kasvussa

Kesän alkaessa uutisoitiin konkurssien määrän kasvusta. Kyseinen uutinen jäi ymmärrettävästi uutispimentoon ihmisten keskittyessä jo tulevaan kesään. Uutinen oli kuitenkin merkittävä. Tilastokeskuksen mukaan konkurssien määrä

Lue lisää »