Vastaus kysymykseen, miksi testamentti kannattaa laatia, on yksinkertainen. Laatimalla testamentin voi varmistua, että kuollessa oma tahto toteutuu mahdollisimman hyvin. Jokaisella ihmisellä on omanlaisensa olosuhteet ja tahto kuoleman varalle, minkä takia syyt laatia testamentti ovat lopulta yksilöllisiä ja hyvin moninaisia. Tiettyjä tyypillisiä syitä testamentin laatimiseksi on kuitenkin mahdollista erottaa.

Mikäli henkilö ei ole tehnyt testamenttia, jaetaan omaisuus hänen jälkeensä lakimääräisen perimysjärjestyksen mukaisesti. Lakimääräisessä perimysjärjestyksessä omaisuus menee ensisijaisesti omille lapsille. Tekemällä testamentin on mahdollista muuttaa laissa määriteltyä perimysjärjestystä omalta kohdaltaan. Lakimääräisen perimysjärjestyksen noudattaminen saattaakin olla vastoin testamentin tekijän tahtoa. Esimerkiksi, mikäli haluaa avopuolison perivän jotakin,  on avopuolison oikeudesta perintöön määrättävä testamentilla.

Testamentilla voidaan määrätä, mikä omaisuus menee testamentin tekijän kuoleman jälkeen kenellekin. Testamentin tekijä voi näin ollen määrätä, että tietty omaisuus, esimerkiksi kesämökki, menee sellaisille henkilöille, jotka osaavat sitä arvostaa. Testamentilla voi näin ollen ennaltaehkäistä mahdollisia perintöriitoja.

Testamentin avulla voidaan varmistua omaisuuden pysymisestä suvussa. Testamenteissa tyypillisesti määrätään, että perinnönsaajan aviopuolisolla ei ole avio-oikeutta testamentin nojalla saatuun omaisuuteen. Ilman tällaista määräystä on mahdollista, että omaisuus päätyy lapsen avioerotilanteessa hänen puolisolleen.

Perintönä tai testamentilla saadusta omaisuudesta on maksettava perintöveroa. Vaikka testamenttia tehdessä ensisijaista on määrätä, kenelle omaisuuden haluaa kuoleman jälkeen menevän, testamenttia voidaan käyttää myös verosuunnittelun välineenä. Muun muassa testamentin nojalla saatu hallintaoikeus on saajalleen verovapaata. Lisäksi hallintaoikeus pienentää sen henkilön, jonka saamaa omaisuutta hallintaoikeus rasittaa, perintöveroseuraamuksia.

Testamenttia tehdessä on noudatettava muotovaatimuksia, joiden noudattamatta jättäminen voi aiheuttaa ongelmia testamentin pätemättömyyden kannalta. Jotta testamentin muotovirheiltä vältyttäisiin ja testamentin tekijän tahto tulisi asianmukaisesti ilmaistua, kannattaa testamentin laatimiseksi kääntyä lakimiehen puoleen. Legimian asiantuntevat juristit laativat juuri sinun olosuhteisiisi ja tahtoosi sopivan testamentin.

Blogi

Maksuton alkuneuvottelu
040 635 2299


Perheoikeus


Perintöoikeus


Asuntokauppa


Rakentaminen


Työoikeus


Rikosoikeus

Vahingonkorvaus-
ja kuluttaja-asiat


Sopimusasiat


Tekijänoikeus


Potilasvahingot