Kuukausi: maaliskuu 2021

Etätöistä sopiminen – lakimiehen vinkit työsuhteen osapuolille

Yleistä Vallitseva pandemiatilanne on jättänyt mitä todennäköisimmin pysyvät jälkensä myös työelämään ja työn tekemisen eri muotoihin. Tuskin kukaan meistä on voinut välttyä etätyön käsitteeltä, jonka suosio on lisääntynyt huimasti korona-ajan lisäksi vuonna 2020 säädetyn uuden työaikalain myötä. Aikaisemmin työajaksi laskettiin vain työpaikalla tehtävä työ, mutta uudessa työaikalaissa etätyö on huomioitu myös virallisena käsitteenä ja työaikaa …

Etätöistä sopiminen – lakimiehen vinkit työsuhteen osapuolille Lue lisää »

Kiinteistön kauppa – lakimiehen 10 vinkkiä onnistuneisiin kauppoihin

Kiinteistökaupat tulossa? Kokosimme alkuun pääsemiseksi kymmenen vinkkiä kaupantekoon. Olit sitten ostamassa tai myymässä kiinteistöä, niin muista ainakin seuraavat asiat:    Ota ajoissa ja matalalla kynnyksellä yhteyttä lakimieheen onnistuneiden kauppojen varmistamiseksi. Kiinteistöllä tarkoitetaan esimerkiksi vesialuetta tai maa-aluetta, kuten tontti ja tila. Kiinteistöön kuuluu lähtökohtaisesti myös sillä sijaitsevat rakennukset. Selvitä tarvitsetko kauppaan viranomaisen luvan. Luvan tarvitsee esimerkiksi silloin, …

Kiinteistön kauppa – lakimiehen 10 vinkkiä onnistuneisiin kauppoihin Lue lisää »

Uusi lakimies toimistoomme Turussa

Legimia-perheemme kasvaa! Olemme tällä viikolla saaneet toivottaa tervetulleeksi joukkoomme ja Turun toimistoomme Monican, joka on asianajotutkinnon suorittanut oikeustieteen maisteri ja lupalakimies. Hänellä on lisäksi pätevyys toimia kaupanvahvistajana. Monicalla on myös aikaisempaa kokemusta yrittäjänä toimimisesta ja meihin hän tekikin vaikutuksensa yrittäjähenkisyydellään sekä ahkeralla ja periksiantamattomalla asenteellaan. Hän on myös ennen kaikkea hyvä tyyppi! Uskomme Legimiassa, että …

Uusi lakimies toimistoomme Turussa Lue lisää »

Vieritä ylös